"Halpa, Halpa karvahattu!"

Day 15 – Anjuna

  Eilen illalla istuttiin Helenan kanssa iltaa isoissa bileissä rannalla. Helena haki minut guesthouselta ja ajeltiin skoballa Anjunan toiselle puolelle. Ei päästy skoballa ihan loppuun asti, sillä järjestysmiehet pysäyttivät liikenteen. Helena näki yhden tuttunsa ja kysyi, miksi eteenpäin ei pääse. Kuulemma toisella ”klubilla” oli ollut jotakin säätöä ja siksi ajoneuvoilla ei pääse sinne asti. Parkeerattiin siis tienreunaan ja jatkettiin kävellen ravintolaan asti. Ranta ja kaksi ravintolaa olivat aivan tupaten täynnä. Basso jumputti rintakehässä, ihmiset hytkyivät silmät kiinni musiikin tahdissa ja jotkut polttivat pilveä – todellakin hippimeininkiä! Tilattiin kaksi olutta illan aikana ja juteltiin ja lähdettiinkin jo takaisin, Helenalla kun oli töitä seuraavana aamuna aikaisin. Kun tulin takaisin guesthouselle käytiin vielä Juuson kanssa rannalla kävelemässä ja kuvaamassa rantaa. Oli niin pieni olo. On jotenkin mielettömän rauhoittavaa istua rannalla pimeässä ja katsoa aaltojen lyöntiä rantaan, tähtikirkas taivas pään päällä. Kylmät väreet ja päässä soi Jenni Vartiaisen Missä Muruseni On.

  Aamulla herättiin jo yhdeksältä. Ehkä vuorokausirytmin muuttaminen vielä onnistuu! Käytiin syömässä Om Cafessa, tällä kertaa bruchette, smoothie ja cafe frappe! Jatkettiin matkaa kohti keskiviikon hippimarkkinoita Anjunan Etelärannan tuntumaan. Markkinat olivat hienot! Paljon enemmän omaan tyyliini sopivat, kuin lauantain yömarkkinat. Alue oli iso ja kerrankin lähti hyvillä mielillä tinkimään, kai minusta on tulossa intialainen for real! Mukaan tarttuikin kaksi paitaa/hametta, peitto ja kahdet nahkakengät. Kenkiä olen etsinyt pienen ikuisuuden ja voin vain sanoa rakastavani noita yli kaiken jo nyt! Kojuissa istuvat ihmiset huutelivat perään paljon kaikkea suomeksi. Parhain näistä oli varmasti nahkakauppias, joka huuteli peräämme: ”halpa, halpa karvahattu!” Totaalinen nauruun purskahdus! Kun ilmoitin asuvani täällä, mies hiljeni. Olisinhan minä kieltämättä näky karvahattu päällä Goalla +38 asteen lämpötilassa! Toisaalta yksi päivä joku turisti käveli vastaan huopatossuissa! Muutaman tunnin kierrettyämme aamuinen migreenini alkoi painaa sen verran, että lähdimme takaisin päin. Guesthouselle tullessamme pesin vähän pyykkiä ja nukuin hetken. Nyt olisi taas aika lähteä syömään ja sitten rupeaakin olemaan taas ilta. Huomenna olisi tarkoitus lähteä vihdoin Calangutelle riippuliitämään (!) ja näkemään 20km pitkä hiekkaranta! Ehkä tällä kertaa kunnon ranta ilman kiviä, (ja valitettavan täynnä venäläisiä turisteja kaiketi.)

  Tänään päätin taas muokata hiuksiani! Nyt värjääntyy takaisin punaiseksi ja rastoittuu. Tulen hulluksi tyven kanssa ja täällä noiden tekeminen on halpaa. Voi olla, että myös jatkan sammakkometsäni tekoa Andylla surrur käteeni! Nyt on vain pakko sanoa: Oh, I really love my life here!

  Täällä on muuten ärsyttävää punaista hiekkaa joka paikassa. Kun hetken kävelee jotakin katua pitkin eteenpäin, ovat kengät ja kasvot ihan punaiset. Eikä tuo punaisuus lähde vedellä pois. Nimimerkillä: pesin ennen niin keltaiset kenkäni, jotka nyt ovat oranssit. Sängyt ovat myös pirun kovat. Eiköhän tässä vuoden aikana totu kovaan sänkyyn. Voi olla, että kun vihdoin pääsen takaisin Suomeen, ei pehmeä sänky enää edes kelpaakaan!

Tähtitaivas

Anjuna Beach

Palmu yöllä

Tomaatti-Mozzarella salaatti!

Ihan sama, olkoon!

Day 14 – Anjuna, Arpora, Panaji & Vagator

  Reippaana, (tai vähemmän reippaana) ylös aamulta yhdeksältä ja aamupalalle Om Cafeseen. Teki mieli salaattia ja tilasin tutun tomaatti-mozzarellasalaatin (nam!). Istuttiin hetki ja katseltiin merta ja palmuja ja lämmintä aurinkoa. Tulipas taas sellainen fiilis, että elämä onkin ihan kivaa. Sitten nokka kohti ARC:iä. Kun päästiin taksilla keskukselle, oli respassa häkki, missä makasi koira. Koiran polven alla oli melkein sen pään kokoinen kasvain, eikä raukkaparka päässyt kävelemään. Englantia puhuva nainen kyseli minulta, olinko tuomassa pelastettua koiraa ja selitin tulevani töihin maaliskuussa. Hänkin oli vapaaehtoisena kyseisessä paikassa. Kyseli kovasti minulta, millainen kokemus minulla on koiriin. Itse ei kuulemma tiennyt juurikaan. Luulenpa oikeasti kerrankin olevani kunnolla hyödyksi tuolla paikassa! Juuso kantoi yhden koiranhäkin sisälle ja sainkin respasta paperit kouraan ja eikun kohti Panajia ja poliisilaitosta.

  Pelkkä Panajin näkeminen ahdistaa. Kun tultiin isolle sillalle ja näki Panajin kaupungin, alkoi automaattisesti maalata piruja seinille. Mitä jos paperit onkin hukkunut? Tai mitä jos tarvitaankin vielä lisää papereita. Poliisilaitoksella tökkäsin paperinivaskan poliisin kouraan ja ilmoitin, että pinossa on viisumini rekisteröintiä varten viimeiset dokumentit. Mies selasi ne läpi ja kysyi, missä muut paperit ovat. Voi herranen aika! Ilmoitin, että eilen toin ne paikanpäälle. Mies sanoi, että minun tulee vahtia puhelintani, sillä he soittavat kun rekisteröinti on tehty. Hämmentyneenä kysyin, maksanko viisumimaksun nyt, johon sain vastauksen, että vasta kun haen rekisteröintini. Tämä kestää kuulemma 8-10päivää. Ilmoitin, että tänään on viimeinen päivä, kun voin tuon rekisteröinnin tehdä ja mies vastasi: ”no problem.” Noh. Intialaisten ”no problem” on vähän kyseenalainen, joten en nyt saanutkaan kaikkea stressiä pois. Ja tämän lisäksi pitää palata vielä Panajiin kerran. Huokaus. Toisaalta enempää en voi tehdä. Nyt jos ensi joulukuussa jään kiinni Delhiin, niin sitten jään ja tappelen Suomen suurlähetystön kanssa! Onpahan siinä sitten ainakin kerrottavaa.

  Jatkettiin Panajista Vagatorissa olevaan turistikeskukseen ja ostettiin reissu ensi lauantaille snorklaamaan ja näkemään norsuja ja apinoita. Kerrankin jos saisi kunnolla vain nauttia ilman viisumistressiä! Hintakaan ei päivän retkestä ruokineen ja kuljetuksineen paljoa painanut - 1700₨. Kun käveltiin takaisin päin, Juuso käveli ilman kenkiä. Oli lähtenyt pelkillä läpsyttimillä liikenteeseen ja kengät alkoivat hiertää. Maksoimme siis hieman ylihintaisen riksan kilsan matkalle, mutta 1,5€ sinne tai tänne.

  Loppuilta ollaan taas vaan makoiltu. Kai tämä on vain nestehukasta johtuvaa väsymystä loppujen lopuksi, mutta vie kyllä kaikki voimat totaalisesti. Helena soitti illalla ja kysyi, tulenko illalla bileisiin hänen kanssaan ja suostuin lähtemään. Nyt siis iltavaatteet päälle, syömään ja kohti Goan yötä

Turhautumista ja empatiaa

  Illalla istuttiin Helenalla vielä iltaa ja juotiin muutama olut. Helenalla on ihana asunto, missä on kaksi makuuhuonetta ja keittiö! Kysyinkin häntä kysymään vuokranantajiltaan olisiko minun mahdollista muuttaa sinne Helenan jälkeen huhtikuun alussa. Off-season kun alkaa, niin minulla on hyvät neuvotteluasemat kaikessa, sillä turisteja ei silloin ole. Ja mikä kaikkein parasta: talossa on vaaterekki ja peili! (Onpas minusta nyt tullut turhamainen!) Katon ja seinän välissä on tosin kolo, mutta sehän tarkoittaa vain, että voin polttaa vesipiippua sisällä. I'm so happy!

 Aamulla herättiin aikaisin huonosti nukutun yön jälkeen ja suunnattin taas ensiksi syömään aamupalaa Oasikseen. Olin soittanut heräämisen jälkeen Animal Rescue Centeriin ja kysynyt, oliko kirjeeni poliisille jo valmis ja sen kuulemma pystyi noutamaan. Syömisen jälkeen metsästettiin läheltä jonkinlaista valokuvausliikettä, joka ottaisi värivalokopiot passistani, mutta arvatkaapa vain löytyikö sellaista. Otettiin taksi siis kohti Assagaoa ja animal rescueta. Paikanpäällä intialainen pariskunta oli tuomassa kissanpentuja. Ne oli sullottu kangassäkkeihin, mitkä oli laitettu narulla kiinni. Yksi koira makasi tiputuksessa pedillä ulkona ja toista koiraa nainen kantoi sylissään, koska siltä oli leikattu lonkka. Sain kirjeeni loppujen lopuksi, vaikkakin tulostimessa oli jotakin vikaa ja sen korjaaminen kestikin hetken.

  Panajiin saavuttuamme löysimme liikkeen, joka otti värikopiot passistani ja jälleen kohti jo niin tuttua poliisilaitosta. Paikalla oli paljon porukkaa, suurin osa portugalilaisia ja jouduin sumplimaan tieni lauman läpi. Vihdoin poliisin tarkastettua kaikki paperit, hän totesi minun tarvitsevan vielä jonkun certifioinnin järjestöltä. Ärsytti ja turhautti! Taas pitäisi ajelle edestakaisin Panajiin vain jonkin hiton paperilappusen kanssa. Pyysimme onneksi miestä kirjoittamaan paperille ylös kaiken, mitä tarvitsee ja kas kummaa - lappuja olikin yht äkkiä kolme.Kun poliisiasemalta pääsimme ulos, soitin taas animal rescueen ja selitin tilanteen. Sanoivat, että kyseinen "pääpomo" on lounastauolla ja pitäisi soittaa myöhemmin. Voi intianenglanti ja puhelimessa puhuminen. No words!

  Tultiin takaisin ärtyneenä ja turhautuneina ja makoiltiin sängyllä tunnin verran musiikkia kuunnellen! Ja nyt lähdettiin taas syömään.

  Tuohon guesthousemme lähelle on yksi katukoira saanut ainakin kuusi koiranpentua. Pari päivää huonolta näyttävä emokoira näkyi, mutta nyt se on kadonnut ja pennut makaavat pusikossa aivan yksinään. Kysyimme animal recueltakin, mitä niille voisi tehdä, mutta nainen sanoi, ettei niitä voi ottaa sinne ilman emoa, sillä saavat muuten muut taudit. En suostu jäämään katsomaan niiden kuolemista pusikkoon helteeseen, joten kyselen guesthousemme mummolta, voinko yrittää huolehtia niistä tuolla. Jos saisin edes yhden pysymään elossa muutaman viikon ja saisin sitten vietyä sen recuelle, voin sanoa tehneeni edes jotain hyvää.

  Loppuun pakollinen kuvienpostaus, sillä Juuso oli ihana ja korjasi läppärini, jee!

Panajin tiekyltti

Katselen Panajin menoa kirkon rappusilta

Panajin katumaisemaa

Huoneeni

Räjähtänyt sähköjohto suihkussa!

Erittäin edustavana

Rikshawkin kyydissä

Lisko tuijottaa

Lehmä rannalla

The Church of Our Lady Immoculent

Arporan yömarkkinoiden teet<3

Laavakiveä rannalla

Ps. Intiassa on kivaa!



 

Rapuja!

Eilen illalla oltiin istumassa iltaa Avalon Sunsetissa. Paikassa on kiva olla aikaa viettämässä iltaisin. Penkkeinä on matalat vähän sohvantyyppiset ja niiden keskellä sitten pöytä. Paikkaan myös tuulee mukavasti aika-ajoin. Ainoa kunnon miinuspuoli on hyttyset. Niitä on tuolla vaikka muille jakaa. Kyllä olisi sammakoille tarvetta nyt! (ja onhan siellä niitä isoja rottia ja liskoja katto täynnä, mutta noihin on jo tottunut.) Tilattiin Juuson kanssa valkkaripullo ja tarjoilija avatessaan pulloa murusti puolet korkista sekaan. Siinäpä sitten kaadettiin viiniä laseihin peukalo pullon suulla! Eikä ollut kovin ihmeellistä viiniä. Tuli tosin paremmaksi, sitä mukaa kun joi.

Aamulla suunnattiin taas vaihteeksi Oasikseen syömään ja sieltä sitten guesthouselle takaisin. Kerrottiin omistajalle, että suihkumme meni rikki. Täällä on siis joko kylmä tai lämmin suihku. Jos haluaa lämpimän suihkun, pitää laittaa vähän niinkuin valokatkaisin päälle, joka lämmittää veden sähkösysteemillä. Suihkuun siis menee pistokkeesta sähköjohdot, jotka on vedetty sähkäteipillä kiinni, eri terveellistä. Noh, kuitenkin tuossa yksi ilta Juuso meni suihkuun ja liitos alkoi kipinöidä ja tämän jälkeen olikin johdot ja seinä mustat! Eipä enää tullut lämmintä vettä. Ei tosin edes kokeiltu. Rouvan poika tuli korjaamaan suihkua ja höpisi jotain baccardista. Sanoin Juusolle, että aikookohan mies nyt alkaa dokaamaan, johon kyseinen mies vastasi: "ul baila, ul baila!" kovasti yritti vielä selittää, mitä tarkoitti, mutta mysteeriksi tuo jäi. Mies nappasi kuitenkin johdon mukaansa ja sanoi korjaavansa sen siihen mennessä, kun me tulemme takaisin. Ja me lähdimme rannalle.

Otettiin aurinkoa muutama tunti ja kävin taas uimassa. Meressä on jotain kiehtovaa. Voisin vain seistä monta tuntia merelle päin vyötäröä asti vedessä ja tuijottaa sitä. Aina kun tulee aalto, voi hieman hypähtää ja vesi kantaa puoli metriä takaisin päin. Tuntuu melkein siltä, kuin hyppäisi unessa jonnekin pitkälle. Todella vapauttavaa. Tämän jälkeen lähdettiin seikkailemaan laavakiville. Otettiin kuvia ravuista, pikkukaloista, simpukoista ja merimakkaroista! Kiehtovia otuksia kieltämättä. Pitäisi vielä tietää polttaako ne samalla tavalla kuin meduusat? Ei uskalla kättä kauhean lähelle tunkea.

Huomasin hieman palaneeni reidestä ja rinnoista ja ehkä vähän nenästäkin, mutta hyvällä aftersunilla siitäkin pääsee nopeasti eroon. Ja ainakin voin sanoa ruskettuneeni.

Nyt olisi tarkoitus käydä syömässä ja sitten mennään Helenan luokse iltaa istumaan! Huomenna jälleen kohti masentavaa Panajia hoitamaan viisumia ja hankkimaan uusi muistikampa koneeseen, että saisin sen toimimaan!

Markkinahumua

Day Eleven - Anjuna & Arpora

Aamulla herättiin taas laiskasti joskus yhdentoista-kahdentoista välillä. Mitään plääniä ei ollut ja loppujen lopuksi päätettiin lähteä rannalle. Käveltiin syömään Om Cafeeseen aivan rannan tuntumaan. Otettiin pöytä ihan rannan tuntumasta terassilta ja nautittiin tuulesta ja auringosta. Tilattiin todella hyvät salaatit ja appelsiinimehut, vaikkakin Intian tasoon aikases kalliit, 700Rs kaikki yhteensä.

Kun oltiin syöty, mentiin kävelemään rannalla olevalla kivikolle. Laavakiveä se kai on virallisesti. Siis merenpohjassa oleva kivikko. Nyt on laskuvesi, niin kivikkoa myöten pystyy kävelemään todella pitkälle. Välillä kivien väliin on jäänyt ns. lammikko, missä on simpukoita, pikkukaloja ja rapuja! Ravut menee mielettömän kovaa. Hetkessä näät sen pujahtavan kivenkoloon lammikossa ja jo toisessa hetkessä se kipittää edessäsi kivikolla. Ja niitä on monen kokoisia: ihan pieniä ja rotan kokoisia!

Aikamme hyppelehtyämme menimme ottamaan aurinkoa muutamaksi tunniksi. Oli taas suhteellisen kuuma, kun ei tuullut ja kävin pistäytymässä meressäkin. Harmillista, ettei Anjunan ranta ole tehty uitavaksi juurikaan. Kivikko sattuu jalkoihin pohjassa. Joku päivä pitää siis lähteä Calanguteen uimaan ja auringosta nauttimaan.

Pistäydyimme guesthouselle suihkuun ja sitten valmistauduimme lähtemään Arporan saturday night marketille! Nappasimme rikshawkin kadun kulmasta ja ajelimme sillä paikan päälle. Olin odottanut jonkinlaista kauppatorin tapaista markkinaa, mutta jälleen Intia yllätti! Paikalle mentiin metallinpaljastimien läpi ja alue oli pikemminkin festarialue. Joka puolella oli pieniä kojuja, joissa myytiin milloin mitäkin: vaatteita, huiveja, mausteita, teetä, suitsukkeita, koruja, tyynynpäällisiä, peittoja... Näimme Helenan myyntitiskillään ja lähdimme ensimmäistä kertaa virallisesti shoppailemaan. Olin varautunut siihen, että haluan löytää täältä jotain itselleni ja ostinkin melkein heti ensialkuun kahdet haaremihousut (tai alibabat, niin kuin niitä täällä kutsutaan.) käveltyämme aikamme Juuso osti vielä teetä ja minä yhden mekon ja housut. Nyt on intialainen olo virallisesti! Juuso kävi ostamassa vihdoin huivin, mistä olen saanut kuulla jupinaa koko matkan ja samasta kojusta ostin itsellenikin intialaisen huivin.

Lähdimme markkinoilta ja nappasimme taas rikshawkin, jolla hurautimme takaisin Anjunaan. Tuttu Oxford myi meille taas suklaata naposteltavaksi ja sitten taas guesthouselle viilentymään. Nyt olisikin aika lähteä ravintolaan syömään jotakin illaksi ja sitten jälleen nukkumaan.

Tuntuu, että alan pitämään Intiasta päivä päivältä enemmän. En väitä etteikö olisi asioita, joita Suomestakin kaipaan. Yksi niistä on varmasti Mäkkiruoka tällä hetkellä!

Öisin täällä kuuluu outoja ääniä. Muutama viime yö on kuulunut aivan mielettömiä räjähdyksiä. Rn sitten tiedä, mitä ne ovat. Kaiketi joku rakentaa jotakin aivan lähellä. Lisäksi yöllä konserttiaan pitävät koirat, kissat, apinat ja linnut. Mutta eivätpä nuo yöuniani pilaa!

Lisäksi kaduilla on mielettömästi huumeita myynnissä. Joka ikinen päivä, kun kävelen rantatietä rannalle, joku kysyy: "do you wanna smoke? Hasis, kokaine, magic mushrooms?" ja joka ikinen kerta vastaan: "sorry, but I don't smoke." Intialaiset ovat niim tottuneita siihen, että kaikki länkkärit tulevat lomalle Goalle ja vetävät päänsä täyteen. Itse en tosin vielä yhteenkään ole törmännyt!

Nyt sitä ruokaa! Huomenna taas lisää.

Laiska päivä

Day Ten - Anjuna Goa

Herättiin laiskasti joskus yhdentoista aikaan, mutta noustiin sängystä vasta tunti myöhemmin ja raahauduttiin syömään Oasikseen. Mitään suunnitelmaa ei päivälle ollut, kun rannallekaan ei voitu mennä Juuson palamisen takia.

Syömisen jälkeen pyörähdettiin kaupaan ostamaan kaurakeksejä, snickersiä ja uno-kortit! Niiden kanssa pelattiin muutama peli sitten guesthousella. Väsytti aivan mielettömästi ja nukahdinkin sängyllä maatessani. Nukuinkin sitten 3h, hups.

Kun heräsin kävin suihkussa ja vähän piristyin. Lähdettiin iltaa istumaan Avalon sunset baariin ja täällä odotellaan nyt Helenaa iltaa istumaan myös. Kaiken kaikkiaan harvinaisen tylsä päivä!

Kyllähän tämä tekee hyvää, kun on tottunut siihen, että vain menee ja menee Suomessa. Oottakaapas vaan, kun pääsen takaisin sinne! Sitten mennään ja kovaa!

Rupee Anjuna olemaan suhteellisen tuttu paikka. Ihmisiä alkaa tunnistamaan ja paikat tuntemaan. Kai sitä on totuttu paikallisille tavoillekin, kun pystyy melkein ilman omantunnon pistoa heittämään roskat maahan! Kyllä tästä kodin vielä saa.

Juuso sanoi, että oon ihan eri ihminen kuin olin ennen tänne tuloa. Voi olla. Hyvinkin mahdollista. Täällä voin oikeasti olla onnellinen ja hymyillä pyytteettömästi. Tämä paikka korjaa minua. Kaikkea sitä, mikä minussa on ollut rikki. Kun Suomeen laskeudun, voin sanoa olevani ehjä taas.

Näillä eväillä kohti huomista taas!

Ps. Eilen ravintolan lattian poikki juoksi älyttömän kokoinen rotta! (=totaalinen hysteria!)

Itkupotkuraivari

Day Nine - Anjuna, Panaji, Assagao & Vagator

Ensimmäisen kerran iski Goa vasten kasvoja aika kovaa.

Aamulla heräämisen jälkeen käytiin hakemassa Felixiltä kirjeeni ja tämän jälkeen ostettiin kaupasta muutama postikortti. Kävelimme tuttuun Oasikseen syömään aamupalaa ja täyttämään kortteja ja otettiin taksi Panajiin. Poliisiasemalle päästyämme ilmoittivat, että ttarvitsevat uuden kirjeen työpaikaltani ja että tulkaa huomenna uudestaan. Myöskään passini värivalokopio ei kelvannut, sillä siinä ei näkynyt Intian leimaa. Eihän tuo muuten iso juttu olisi, mutta Panajiin meno maksaa kuitenkin suhteellisen paljon näin paikalliseen hintatasoon nähden. Ja viimeistään ensi viikon keskiviikkoon mennessä pitää olla rekisteröitynä tai jään Intian lentokentälle ruikuttamaan, kun takaisin Suomeen yritän.

Hajotti kyllä suhteellisen paljon. Otettiin taksi siitä postitoimistolle. Ostettiin postimerkit ja huomattiin, että ne täytyy itse liimata paikalleen! Olipas työn ja tuskan takana, mutta nyt voi sanoa senkin tehneensä! (eli te, jotka saatte postikortin, arvostakaa sitä!)

Jatkettiin taksilla tulevalle työpaikalleni hakemaan kirjettä poliisia varten. Paikka hellyytti totaalisesti. Pieniä koiranpentuja koreissa ja muita koiria joka paikassa. Tämä totaalisesti on paikkani. Saan kirjeen hakea varmaankin ja toivottavasti ensi maanantaina. Kädet ristiin tämän asian kanssa. Matkalla takaisin yksi koira tuli vielä rapsuteltavaksikin.

Taksilla jatkettiin vielä Vagatoriin hakemaan Intia-liittymäni. Suominumerosta minua ei siis enää tavoita ollenkaan! Ja postia tänne on aika turha kirjoittaa, jollei käytä kuriiripalvelua. Muuten ei varmasti saavu perille!

Tultiin takaisin guesthouselle ja olin alkamassa kirjoittaa tästä päivästä, kun huomasin läppärinkin olevan rikki. Ei kiva yllätys. Se on ainoa olemassaoleva koneeni ja ilman sitä tää blogin kirjoittaminen on suhteellisen hankalaa. Puhumattakaan kuvien laittamisesta tänne. Teki mieli jäädä vaan makaamaan sängylle. Eiköhän tämäkin ketutus iltaa myöten laannu.

Nyt en jaksa ajatella enää tämän päivän ärsyttävyyksiä yhteen enempää! Huomenna uusi päivä ja toivottavasti parempi sellainen!