Ihan sama, olkoon!

Day 14 – Anjuna, Arpora, Panaji & Vagator

  Reippaana, (tai vähemmän reippaana) ylös aamulta yhdeksältä ja aamupalalle Om Cafeseen. Teki mieli salaattia ja tilasin tutun tomaatti-mozzarellasalaatin (nam!). Istuttiin hetki ja katseltiin merta ja palmuja ja lämmintä aurinkoa. Tulipas taas sellainen fiilis, että elämä onkin ihan kivaa. Sitten nokka kohti ARC:iä. Kun päästiin taksilla keskukselle, oli respassa häkki, missä makasi koira. Koiran polven alla oli melkein sen pään kokoinen kasvain, eikä raukkaparka päässyt kävelemään. Englantia puhuva nainen kyseli minulta, olinko tuomassa pelastettua koiraa ja selitin tulevani töihin maaliskuussa. Hänkin oli vapaaehtoisena kyseisessä paikassa. Kyseli kovasti minulta, millainen kokemus minulla on koiriin. Itse ei kuulemma tiennyt juurikaan. Luulenpa oikeasti kerrankin olevani kunnolla hyödyksi tuolla paikassa! Juuso kantoi yhden koiranhäkin sisälle ja sainkin respasta paperit kouraan ja eikun kohti Panajia ja poliisilaitosta.

  Pelkkä Panajin näkeminen ahdistaa. Kun tultiin isolle sillalle ja näki Panajin kaupungin, alkoi automaattisesti maalata piruja seinille. Mitä jos paperit onkin hukkunut? Tai mitä jos tarvitaankin vielä lisää papereita. Poliisilaitoksella tökkäsin paperinivaskan poliisin kouraan ja ilmoitin, että pinossa on viisumini rekisteröintiä varten viimeiset dokumentit. Mies selasi ne läpi ja kysyi, missä muut paperit ovat. Voi herranen aika! Ilmoitin, että eilen toin ne paikanpäälle. Mies sanoi, että minun tulee vahtia puhelintani, sillä he soittavat kun rekisteröinti on tehty. Hämmentyneenä kysyin, maksanko viisumimaksun nyt, johon sain vastauksen, että vasta kun haen rekisteröintini. Tämä kestää kuulemma 8-10päivää. Ilmoitin, että tänään on viimeinen päivä, kun voin tuon rekisteröinnin tehdä ja mies vastasi: ”no problem.” Noh. Intialaisten ”no problem” on vähän kyseenalainen, joten en nyt saanutkaan kaikkea stressiä pois. Ja tämän lisäksi pitää palata vielä Panajiin kerran. Huokaus. Toisaalta enempää en voi tehdä. Nyt jos ensi joulukuussa jään kiinni Delhiin, niin sitten jään ja tappelen Suomen suurlähetystön kanssa! Onpahan siinä sitten ainakin kerrottavaa.

  Jatkettiin Panajista Vagatorissa olevaan turistikeskukseen ja ostettiin reissu ensi lauantaille snorklaamaan ja näkemään norsuja ja apinoita. Kerrankin jos saisi kunnolla vain nauttia ilman viisumistressiä! Hintakaan ei päivän retkestä ruokineen ja kuljetuksineen paljoa painanut - 1700₨. Kun käveltiin takaisin päin, Juuso käveli ilman kenkiä. Oli lähtenyt pelkillä läpsyttimillä liikenteeseen ja kengät alkoivat hiertää. Maksoimme siis hieman ylihintaisen riksan kilsan matkalle, mutta 1,5€ sinne tai tänne.

  Loppuilta ollaan taas vaan makoiltu. Kai tämä on vain nestehukasta johtuvaa väsymystä loppujen lopuksi, mutta vie kyllä kaikki voimat totaalisesti. Helena soitti illalla ja kysyi, tulenko illalla bileisiin hänen kanssaan ja suostuin lähtemään. Nyt siis iltavaatteet päälle, syömään ja kohti Goan yötä