Itkisin jos ei naurattaisi niin paljon.

Day 64 - Anjuna, Mapusa, Panaji

Lähdettiin yöllä vielä kävelemään ympäri Pohjois-Anjunaa. Oli sähkökatkos eikä ulos astuessa nähnyt yhtään mitään. Täysin säkkipimeää. Törmäsin melkein porttiin mennessäni.

Aamulla kello soi klo 8am. Torkutin tunnin eteenpäin ja siitä edelleen tunnin, kunnes viimein ylös ja kohti internetkahvilaa tulostamaan lentolippuja viisumiani varten. Eikä mitä, sähköt poikki. Niinpä Mapusaan ja siellä metsästämään internetkahvilaa. Kun viimein sellainen löydettiin, ei kone toiminut. Koneen vaihdon jälkeen ei tulostimessa ollut paperia ja kun sinne viimein sitä sai, ei se toiminut. Intialainen nuori mies sääti tulostimen kanssa ja saatiin liput ulos. Käytiin ostamassa juotavaa ennen bussiin nousua. Ensimmäinen bussi oli tupaten täynnä, joten päätettiin etsiä toinen bussi. Bussissa minulle tuli mielettömän huono olo. Oksetti tajuttomasti ja yritin vain keskittyä bussin kylkeen.

Panajissa napattiin riksa bussiasemalta, kun oli jo valmiiksi niin kiire. Ja sitten alkoi viisumitappelu. Alkuun mies tiskin takana sanoi, että asiaani hoitanut mies tulee kohta. Kun mies viimein saapui hän sanoi, että meidän olisi pitänyt tulla aiemmin. Sanoin, että meidän piti tulla klo 10-2 välillä ja tässä nyt olen. Lisää ulkona odottelua ja viimein pääsin maksamaan rekisteröintini 200Rs. Kun kysyin, oliko tämä tässä, mies naurahti ja sanoi, ettei todellakaan. Ihmettelivät kirjoittamaani kirjettä ja sanoivat, että heidän pitää puhua pomollensa. Odottelin taas ulkona muutaman minuutin ja mies pyysi minut sisään. Pomo on kuulemma muilla asioilla ja tulee klo 4pm. Kysyi voinko tulla silloin. Alkoi jo ärsyttämään. "you can take a citytour!" ja paskat. Olen ollut tässä kaupungissa nyt yhdeksän kertaa. Alkaa olla kaikki citytourit läpikäytynä. Minkäs teet. Pakko jäädä odottamaan kahdeksi tunniksi isompaa pomoa, vaikka mies sanoikin, ettei hän välttämättä ole paikalla klo 4pm. Nyt itkettää. Ja itkettää vielä enemmän sekin, että eilen rikoin kännykkäni tiputtamalla sen lattialle niin, että näyttö meni säpäleiksi.

Mentiin istumaan ilmastoituun Lavazzaan taas ja istuttiin siellä odotteluaika. Ilmastointi oli säädetty +20 ja tuntui, kuin olisi seissyt jääkaapissa! Se siitä Suomen kesästä! Vessan ovessa oli hauska kyltti: green room, no peeking! Käveltiin takaisin poliisiasemalle, jossa tuttu poliisi tuli minua heti vastaan. Keskiviikon naispomo pyörähti ohi, vilkaisi papereitani ja heilautti kättään. Poliisi otti kopion kirjoittamastani kirjeestä ja leimasi sen ja tökkäsi paperit käteen. Ja tässäkö tämä oli?! Siinä vaiheessa ei kyllä tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. No ainakin seuraavan kerran, kun joku sanoo jonkin asian olevan vaikeaa, voi sille nauraa.

Käveltiin Panajin bussiasemalle ja lähdettiin metsästämään DTDC:n toimistoa, mistä meidän piti hakea Juhon sitara takaisin. Löydettiin toimisto ja saatiin sitara ja kohti bussiasemaa. Oli ikävän painostava ilma ja kuumuus painoi päälle. Pilvet olivat peittäneet taivaan ja tuntui, kuin olisi elänyt ison muovikuplan sisällä, mikä ei hengitä. Bussilla Mapusaan, jossa Juho hyppäsi ensin bussista ulos ja minä yritin poistua viimeisten joukossa. Rahastaja paiskasi oven edestäni kiinni ja siinä seisoin bussissa kuuden muun intialaisen miehen kanssa. Bussi ajoi 100m eteenpäin ja hyppäsin bussista pois. Hämmennys! Skootterilla kohti Anjunaa kahden ihmisen, sitaran ja Luckyn kanssa. Pysähdyttiin people tree- nimisessä kaupassa, jossa Lucky leikki toisen pienen pennun kanssa, labradorinnoutajan. Kaupassa oli sammakoita! Keraamisia, savisia ja kankaisia! Kaikissa oli teksti: save the frogs! Haluan pelastaa ne...

Guesthousella suihku ja kohti Felixiä maksamaan tämän kuukauden oleilu. Felix tiputtikin pommin ja sanoi, että pitää maksaa koko kk, vaikka lähdetäänkin jo maanantaina, koska hän menettää niin paljon rahaa. 6000Rs heihei. Kyllä ottaa päähän! Sitten Oasikseen nettiin, netistä kauppaan ja ruokaa tekemään. Ketutus ei ole kadonnut. Toivottavasti edes vähän huomenna.