Day 60 - Anjuna, Vagator
Viime yönä ei kauheasti nukuttukaan. Polteltiin ensin vesipiippua monta tuntia ja sitten päätettiin lähteä Vagatoriin istumaan vielä. Lucky oli innoissaan. Se yritti pyydystää rapuja, mitkä vipelsivät hiekalla. Oli kiva katsella iloista koiraa. Loppujen lopuksi oltiin guesthousella joskus aamuyöstä viiden aikaan. Klo 7am muistan heränneeni ja katselleeni auringonnousua ikkunasta. Tai sitten se oli unta. No, jos se olikin unta, niin kaunista se jokatapauksessa oli.
Heräsin päivällä puoli kaksi siihen, että Lucky kitisi korvan juuressa. Juho oli herännyt ja lähtenyt tekemään aamupalaa. Käytin koiran ja harjasin hampaat. Oli kauhean rauhallista jotenkin.
Lähdettiin Oasikseen taas netin ääreen istumaan. Junalippuja ei saatu varattua, mutta lentoliput kylläkin. Hyh, 20h sleeperissä Chennaihin, sieltä lento Heathrown lentokentälle ja siellä odottelen 9h seuraavaa lentoa Helsinkiin. Voi olla hieman väsähtänyt olo Suomen päässä.
Käytiin ostamassa iso pussi vihanneksia naurettavaan 100Rs hintaan. Suomessa samainen pussi maksaisi lähemmäs 5e! Oxfordin kautta hakemaan kananmunia ja limua ja sitten guesthouselle pyörähtämään. Ajettiin Arupin luokse ja käveltiin yhdessä isossa porukassa Vagatorin rannalle, (minä, Juho, Arup, Lucky, Pixie ja Doll). Matkalla olkapääni osui vieressä olevan puskan oksaan ja päälleni satoi sentin mittaisia tulimuurahaisia! Sain onneksi kaikki pyyhittyä pois. Hieman on silti vainoharhainen olo, että joku on rastojen joukossa. Onneksi Suomessa ei ole tulimuurahaisia ainakaan tässä mittakaavassa! Nappailin paljon auringonlaskukuvia vaihteeksi! Miehet aikovat kalastaa, kun vesi nousee tarpeeksi. Koirat juoksivat rannalla yhdessä ja leikkivät rantahietikossa. Kävelin meressä ja tuntuu, että se teki ihan hyvää varpaalleni. Kyllähän se paremmalta näyttää, mutta hiton kipeä edelleen. Rakensin sen päälle kolmella ohuella laastarilla turvaverkon ja nyt haava pääsee hengittämään, mutta on suojassa hiekalta. McGyver iski jälleen!
Hullua, kuinka intialaiset pelkäävät koiria. Lucky kävi katsomassa yhtä intialaista miestä ja herranen aika kun hän huusi! Kuin pikkutyttö! Pientä koiraa, joka on hädin tuskin miehen pään kokoinen.
Huomenna lähdetään varmaankin Calanguteen ja Bagaan päin hakemaan pari geokätköä! Pitäähän sitä täälläkin harrastaa, kun nyt kerran on mahdollisuus. Kauhean vaikeita kätköjä täältä ei löydä, mutta enpä tiedä onko kätkön löytäminen hiekasta ikinä helppoa.
Ajettiin eilen skoballa ja ajoin hieman liian kovaa hidasteeseen. Totesin vain Juholle: "anteeksi. Ajoin vähän liian kovaa tohon hyppyriin." kyllä, Sanna-Suomi-Sanna - sanakirja pelaa Intiassakin! Pitäisikö seuraavakso kirjoittaa Sanna-Hindi-Sanna - sanakirja ja myydä kovalla hinnalla fleamarketilla?
Kalaa ei tullut ja minulle tuli huono olo. Oli jotenkin kauhean sekava ja huono olo. Joko yksi tulimuurahainen oli päässyt pistämään tai minulla oli vain yksinkertaisesti verensokeri alhaalla. Tiedä häntä. Käväisin kiskan kautta ostamassa Mars-patukan ja ruvettiin tekemään ruokaa. Tänään ruokalistalla nuudeleita ja erilaisia kasviksia. Kaipa sitä pitäisi yrittää mennä nukkumaan vähän aiemmin tänään. Huomenna on taas työpäivä edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti