Waterfalls

Day 24 – Anjuna, Vagator, Ponda

  Eilen illalla käytiin vuokraamassa minulle skootteri. Se ei ollutkaan ihan niin mutkatonta, kuin olisi luullut! Aluksi automaatti ei suostunut antamaan rahaa, vaan aikakatkaisi sen koko ajan. Kun kokeilimme myöhemmin Juuson kanssa uudestaan, rupesi automaattikin toimimaan. Kyselimme eräältä mieheltä skootteria ja hän sanoi sen olevan kotonaan, joten hän nappasi meidät pakunsa kyytiin ja ajoimme kohti tuntematonta. Mies asuikin suhteellisen lähellä ja näimme muun muassa hänen koiransa, jossa iloiseksi yllätyksekseni oli osa tanskandoggia! Koiran nimi oli Shambi. Olisin voinut rapsutella sitä ikuisuuden. Tuli kauhea ikävä omia doggeja. Mies myös esitteli asunnon, jota vuokrasi. Kaksi erillistä makuuhuonetta, hervoton parveke, kaksi kylpyhuonetta ja keittiö. Kelpaisi kyllä, mutta hinta oli kuussa 20 000₨. Eihän tuo Suomen hinnoissa juuri mitään ole, mutta yksin ollessa no can do! Mies ilmoitti, että pyörä tulee tunnin päästä ja sanoimme menevämme Samovariin syömään. Tilasimme lasit viiniä ja söimme hyvin! Oli kyllä kalliskin illallinen. Tuli maksamaan melkein 3000₨. Hyh. Mutta samalla tavallaan vietimme Juuson läksiäisiä. Tunnin päästä mies toi skootterin ravintolan eteen ja ilmoitti, että huomenna se tulisi vaihtaa lopulliseen skootteriin. Niinpä nappasimme skootterin ja ajoimme takaisin guesthouselle ja menimme nukkumaan.

  Aamulla kello soi klo 0615 ja laitoimme kamat kasaan ja eikun skootterilla kohti Vagatoria. Oli kylmä! Meinasi jäätymiskuolema tulla ajaessa. Toisaalta täällä on öisinkin +20. Kuitenkin kontrasti päivän +36 on huima! Odottelimme hetken kyytiämme ja samainen mies, joka snorklausreissun jälkeen oli heittänyt meidät takaisin, kaarsi autollaan hakemaan meitä. Kyydissä soi yökerhomusiikki pauhaten ja huomasimme, että ajoimme Pondaan asti autolla. Matkalla pysähdyimme Old Goaan ottamaan kuvia kirkosta. Kirkon pihalla oli kolme suloista koiraa, jotka veivät taas sydämeni.

Old Goa

  Jatkoimme matkaa kohti vesiputouksia. Kun pääsimme paikalle, saimme pakatun lounaamme ja meidät istutettiin jeeppiin. Kun kansallispuisto alkoi, meiltä kysyttiin kuinka monta kameraa meillä on, sillä niistä perittiin ylimääräinen maksu. Sanoimme vain Juuson kameran, sillä meiltä perittiin myös sisäänpääsymaksu, vaikka sen piti sisältyä retkeemme. Jeepin kyydissä oli totisesti kuoppaista! Pää osui kattoon ja menimme autolla armottomien vesimassojen yli! Kun viimein pääsimme tien päähän, jouduimme kävelemään vesiputouksille. Matkalla oli paljon apinoita ja ihan liikaa myös turisteja! Oppaamme oli ehkä liiankin innokas ottamaan valokuvia, vaikka muuta hän ei osannutkaan tehdä. Pysähdyimme vesiputouksien juureen, missä olisi saanut uida, mutta jätimme tuon kokemuksen muille turisteille.

Kivaa oli!

  Kun lähdimme takaisin, oppaamme sanoi, että jos pidimme hänen ohjaamisestaan, voisimme antaa hänelle tippiä. Tarjosimme pojalle 50₨, mutta hänpä vaatikin 500₨! Järkyttävää. Siihen meni senkin pojan kiva olemus. Niinpä annoimme vain olla koko tipin. Pääsimme takaisin tutun taksikuskimme kyytiin ja matka jatkui takaisin päin. Kun olimme ohittamassa poliisilaitosta, poliisi tien varrella viittoi taksikuskimme pysähtymään. Taksikuski ajoi sivuun ja lähti sisälle ja me jäimme ihmettelemään taksiin. Kun mies palasi lapun kanssa, kysyimme saiko hän sakot. Oli saanut 100₨ sakot, sillä ei ollut käyttänyt taksikuskien valkoista paitaa. Huokaus. Eipä kuitenkaan vaikuttanut olevan millänsäkään. Matkalla kerroimme Elvikseksi esittäytyneelle kuskillemme Suomesta ja sen säästä. Juuso varasi kyydin ensi tiistaiksi myös Elvikseltä. Onpa ainakin tuttu kuski!

Mukamas edustava yhteiskuva

  Ajoimme Vagatorista skootterilla takaisin guesthouselle ja Juuso ilmoitti haluavansa rannalle. Itse en jaksanut, kun oli jotenkin tosi huono olo taas. Ehkä hieman flunssainen. Niinpä jäin makaamaan guesthouselle itsekseni. Ei mennyt kauaakaan, kun Påresh (skootterin vuokraaja), soitti ja kysyi pääsisinkö kolmeksi vaihtamaan skootterin Samovaarin eteen. Katsoin kelloa ja totesin, että on lähdettävä. En kauas päässyt, kun bensa loppui. Kirosin hetken aikaa elämää ja typerää skootteria, minkä bensamittari oli rikki. Soitin Påreshille ja haukuin pyörän maan alimpaan helvettiin, (anteeksi..), ja lähdin metsästämään bensaa. Löysinkin mukavan pojan, joka myi minulle bensaa ja tuli vielä täyttämäänkin skootterini. Huokaisin helpotuksesta liian aikaisin. Eihän tuo vehje vieläkään käynnistynyt! Alkoi jo vähän itkettää ja päädyin vaan hengittämään syvään ja kiroamaan elämääni. Eikä onneksi mennytkään kauaa, kun pyörä heräsi taas eloon. Olinhan tosin aikani jo säätänyt ryypynkin kanssa. Ajoin Samovarille ja vaihdoin skootterin ja ajoin uuden skootterin guesthousellemme. Ajattelin alkuun, että jäisin vain lukemaan, mutta otti päähän vielä niin paljon, että päätin lähteä etsimään Juusoa rannalta. Rannalle kävellessä ei yksikään kauppias enää yrittänyt myydä mitään. Toisaalta pilvenmyyjä huusi jo kaukaa: ”hello beauty! Are you going to the beach? Do you need anything? Let me know if you need!” Hetken päästä myös viereinen kauppias huuteli: ”You have very beautiful smile!” Jep. Tervetuloa Goalle.

Valon lapsi mä oon!

    Löysinkin Juuson melkein heti ja päätimme kävellä Anjunan etelärannalle juomaan lemon nanat. Juomassa on siis jäähilettä, limeä, vettä ja minttua. Ehkä liian minttuisa minulle, mutta meni se kuitenkin alas. Sitten kävelimme takaisin pohjoispäätyyn Omiin syömään päivällistä. Oli kuuma, kun istui paikallaan, mutta ei kyllä ole Omin ruuan voittanutta! Alkaa hieman jo väsyttää, kun aamulla on herännyt niin aikaisin. Illalla voisi vielä käydä jossakin yrittämässä syödä ja päivittämässä tämän tekstin nettiin ja sitten poltella hieman vesipiippua ja painua nukkumaan. Huomenna olisi tarkoitus esitellä Ilonalle Arporan yömarkkinat ja käydä ajamassa lisää kartingia!

Monkey!