torstai 10. tammikuuta 2013

Byrokratiapaskaa

Day seven - Anjuna & Panaji

Kirjoittelenpa nyt sitten kännykällä sen verran kuin muistan.

Aamulla oli tarkoitus lähteä kohti Panajia rekisteröimään viisumiani. Metsästettiin ensin alkuun taksia pieni ikuisuus ja käveltiinkin suhteellisen pitkälle Samovarille asti. Siellä oli matkan järkytys: pienen koiran kokoinen rotta! Tosin se oli jäänyt auton alle, mutta kuitenkin. Tuollainen jos tulisi vastaan tiellä tai huoneeseen niin en tiiä, mitä tekisin!

Saatiin vihdoin taksi ja ajettiin Panajiin. Panaji on siis Goan kaupungeista yksi suurin, vaikkakaan paljoa nähtävää siellä ei ollut. Casino pyörii kaupungissa yötä päivää ja yhden kirkon kävimme katsomassa. The Church of Our Lady on Immaculate Conception. Hieno iso kirkko keskellä kaupunkia. Kynttilöitä paloi joka paikassa muistuttaen paikan katolilaisuudesta ja oli paikan päällä turistejakin aika liuta. Kun tulimme alas portaita pitkin, juoksi yksi pieni intialainen tyttö minua kohti ja läppäsi käteen. Olisi kaiketi halunnut rupioita, mutta jos annat yhdelle, annat kaikille.

Kaduilla oli suhteellisen paljon myyjiä, vaikkakin sai kulkea rauhassa. Muutaman kerran tarjottiin rumpua, "aitoa silkkiä" tai riikinkukonsulista tehtyä viuhkaa. Loppujen lopuksi jatkuva tyrkytys alkoikin ärsyttämään ja taisin tokaista rumpua tarjoavalle miehelle: "I'm not gonna play drums!"

Poliisiasemalle päästyämme saimme kuulla, että minun tarvitsee täyttää kolme lomaketta valokuvineen ja tämän lisäksi tuoda valokopiot passistani, sekä työpaikkani että majapaikkani kirjoittama kirje, että heillä olen. Ärsytti, mutta minkäs teet. Intian byrokratiapaskaa...

Illalla kävimme vielä istumassa iltaa rantabaarissa, missä tuuli mukavasti. Tosin Juuson mielestä liikaakin. Mutta itse tykkäsin merituulesta hiuksissa.

Päivät menee täällä niin nopeasti. Toisaalta aurinko laskee niin pian ja pimeän tullen ei ole juurikaan menoa enää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti