maanantai 7. tammikuuta 2013

Feeling...


Day Three – Goa, Anjuna

  Yöllä oli kylmä, mutta ilma sisällä huoneessa oli ikävän tunkkainen. Olin jo avaamassa ikkunan, mutta kun saimme valot päälle, näimme ikkunassa kiinni liskon. Jäipä ikkuna sitten kiltisti kiinni yöksi. Aamulla herättiin apinoiden huutoon ja muuhun viidakon ääniin. Käytiin syömässä Oasiksessa, (currykanaa), ja sain vihdoin päivitykset nettiinkin. Tarkoitus oli lähteä kävellen poliisiasemalle rekisteröimään viisumini, mutta ei sitten vain yksinkertaisesti jaksettu. 14vrk sisällähän Intiaan saapumisesta se on rekisteröitävä ja siihenkin on vielä aikaa. Käveltiin pikkutietä rannalle ja käveltiin sen päästä päähän. Näimme Heidin ja Kristininkin rannalla aurinkoa ottamassa ja kuvia tuli räpsittyä senkin edestä. Aurinko paistoi ja jäimme ottamaan aurinkoa aurinkotuoleihin muutamaksi tunniksi.

Melkein edustavaa

  Kun aurinko alkoi laskea, vaihdoimme paikkaa rannalla olevaan kahvila/ravintolaan. Söimme ja joimme muutaman oluen, (kevätkääryleitä nam!) Aurinko alkoi laskea horisontin taakse ja maalasi taivaan upeilla väreillä. Tuntui taas, kuin aika olisi pysähtynyt. On vaikeaa ja oikeastaan täysin mahdotonta selittää sitä fiilistä mikä tulee, kun istuu lämpimässä, tuuli heiluttelee hiuksia ympäriinsä ja näkee kauniin maiseman. Kyllä Raappana osaa biisejä hyvin kirjoittaa. ”Lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin, ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu.” Niin se totaalisesti on. Täällä on hienoa. Tuntuu, että vihdoin elää.

  Illemmalla vaihdettiin Hippies-baariin rannalle. Baari on tunnettu Goa trance-musiikistaan ja paljon siellä oli länsimaalaisia ihmisiä tanssimassa. Juomat maksoivat paljon enemmän, kuin missään muualla, mutta muuten paikka oli yllättävän viihtyisä, jos ei välitä takana soivasta jumputuksesta. Tapasimme Helenan ja juttelimme pari tuntia hänen kanssaan. Joku päivä pitää kyllä mennä testaamaan Goan trance- bileetkin!

  Kävimme syömässä polun vieressä olevassa ravintolassa. Itse söin vegehampparin ja ranskalaiset (100₨ = n. 1,4€) ja tämän jälkeen kävelimme takaisin guesthouselle. Loppujen lopuksi tänään ei ole saatu mitään aikaan, mutta rusketusta on ainakin vähän pinnassa! Huomenna kohti isompaa kaupunkia! Pitäisi varmaan jotakin intialaista vaatetusta itselleen miettiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti